/

EtusivuPalvelutIlomantsin liikuntahalli
Ilomantsin kunta tarjoaa kuntakokoonsa nähden hyvät ja tasokkaat liikuntapaikat. Lisäksi liikuntapaikkojen kalusto ja varustetaso on pidetty tasokkaana ja nykyaikaisena. Liikuntatilojen käytössä on positiivista myös se, että käyttövuoroja ovat saaneet kaikki hakijat ja käyttövuoroajat ovat inhimillisiä hakijoille. Lisäksi Ilomantsissa on toiminut liikuntatilojen käyttö myös viikonloppuisin.
Liikuntahallin muuntuvat sisätilat mahdollistavat joko kolmella eri lohkolla harrastamisen samaan aikaan tai mahdollisuuden jalkapallon, tenniksen tai salibandyn harrastamiseen. Kiinteiden ja vedettävien katsomoiden ansiosta erilaisiin juhlatilaisuuksiin saadaan helposti paikat 450 hengelle ja maksimissaan saliin mahtuu irtotuolien kanssa reilu tuhat henkeä. Liikuntahallin aula, kahvio ja kokoustilat soveltuvat käytettäviksi tapahtumissa, kilpailuissa ja kokouksissa.

Liikuntahallin aukioloajat pidentyvät arkipäivinä yhdellä tunnilla. Liikuntahallin pääovi on auki arkipäivinä klo 21:00 asti. Syynä muutokselle on salivarausten lisääntynyt määrä. Samalla pidennämme kuntosalin käyttöaikaa tunnilla eli klo 22:00 asti. Valot sammuvat automaattisesti klo 22:00. Liikuntahallin tiloja käyttävien tulee poistua kiinteistöstä ennen sitä.
  • Ilmottautuminen

    Vapaa-ajan kausikortti oikeuttaa haltijaansa käyttämään alakoulun liikuntasalia, sekä
    liikuntahallin salia ja kuntosalia. Aikuisten , eläkeläisten ja opiskelijoiden kausikortti on voimassa ostopäivästä valitun
    ajan 1-12 kuukautta.
    Hankkimalla kulkutunnisteen, voit käyttää palveluja myös normaalien aukioloaikojen ulkopuolella.
    Kulkutunniste toimii klo 04.00–24.00 välisenä aikana, myös viikonloppuisin ja arkipyhinä. Kulkutunnisteen käyttö edellyttää kausikortin ostoa. Kulkutunniste aktivoidaan sille ajalle, jonka kausikortti on voimassa.
    Kausikortin, sekä kulkutunnisteen voi lunastaa kirjastosta käteisellä, kortilla tai hyvinvointieduilla (epassi, smartum ja virike).

    Kulkutunnisteen voi lunastaa yli 16v. täyttänyt henkilö, jolla on voimassa oleva kausikortti.

    Mihin mennessä?

    Liikuntahallin käyttövuorot ovat syksyisin haettavissa seuraavalle kaudelle. Liikuntatilojen käytöstä peritään vuosittainen vapaa-ajan vuosikorttimaksu yli 16 vuotta täyttäneiltä.
Ilomantsi

Yhteystiedot

Pogostantie 13
82900 ILOMANTSI

Pogostantie 13
82900 ILOMANTSI

Aukioloajat

Lauantaina ja sunnuntaina suljettu
Puhelin
Liikuntapaikkojen hoitajat
040 104 3353
Puhelin
Kiinteistöpäivystys
040 104 3352
  • Si­sä­lii­kun­ta­pai­kat

    Ilomantsin sisäliikuntapaikat tarjoavat monipuoliset tilat liikuntaharrastukseen sekä juhlatilaisuuksiin.

    Hinta

    Maksullinen
    Kausikortit 1.9.2025 alkaen
    alle 16v. maksuton
    yli 16v. 85 €
    eläkeläiset, opiskelijat, työttömät ja varusmiehet 53 €
    kausikortti 3 kk yli 16 v. 32 €
    kertamaksu 5,50 €
    kulkutunniste 32€/kausi (+7€ pantti)