Taikametsän päiväkoti

Poista suosikeista
Taikametsän päiväkoti sijaitsee Ylämyllyllä, keskeisellä paikalla. Samassa talossa toimii päiväkodin lisäksi perheiden kohtaamispaikka Kota. Taikametsän päiväkodin piha-aluetta kehitetään alueen perheiden ulkokohtaamispaikaksi.
Päiväkodissa toimii kahdeksan sisarusryhmää, joissa kaikissa näkyy lasten oppimisen ilo ja tekemisen meininki. Kestävän kehityksen mukainen toiminta on yksi päiväkodin vahvuuksista. Aiemmin erillisenä päiväkotina toiminut Metsälän päiväkoti on sulautunut yhteen Taikametsän päiväkodin kanssa.

-
Ilmottautuminen
Hyvinvointipedagogiin voit olla yhteydessä uneen ja lepoon, ravintoon ja ruokailuun, mielenterveyteen, tunteisiin ja ihmesuhteisiin, liikkumiseen ja kehonkuunteluun sekä vapaa-aikaan ja luovuuteen liittyvissä asioissa. (hyvinvoinnintaitoja: onnellisuustaidot, kehosta huolehtimisen taidot, ihmissuhde-kaveritaidot, vahvuustaidot, läsnäolotaidot, vuorovaikutustaidot, itsensä johtamisen taidot, myötätuntotaidot, unelmoinnin ja tavoittelun taidot, terveelliset elämäntavat, myönteisen ajattelun voima, ajattelutaidot ja ratkaisukeskeisyys, stressinhallinta, tunnetaidot)
Ota yhteyttä ja konsultoi rohkeasti.
Niina Kiiski: [email protected] , 040 036 5511
Antti Kuittinen: [email protected] , 050 573 8232
Ada Pöyhönen: [email protected] , 050 566 9328
Reetta Hynynen: [email protected] , 050 596 6999Mihin mennessä?
Kunnat
Liperi
Yhteystiedot
Aukioloajat
-
Hyvinvointipedagogit/tsempparit
Hyvinvointipedagogit tekevät ennaltaehkäisevää hyvinvointityötä. Tavoitteena tukea lasten ja nuorten fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista kasvua.Hinta
Ilmainen