Ulla Remes - Kerran Vielä Ripustan Pyykit
Tietoa palvelusta
Ulla Remes - Kerran Vielä Ripustan Pyykit 10.9.-28.9.2025
Installaatioita ja maalauksiaUlla Remes Levittää Lapsuuskotinsa Muistojen Kerrokset Ahjon SYSI-SALIIN
Joensuun Ahjossa avautuva näyttely päättää Ulla Remeksen luopumisteemaisen trilogian. (Luopumisteemaisen trilogian toinen osa, muistisairautta käsittelevä Ohut henkäys on lokakuun loppuun saakka esillä Kuopion yliopistollisessa sairaalassa G2 -Käytävägalleriassa).
Kaksi vuotta sitten äidin kuoltua 52 vuotta perheellä ollut lapsuuskoti jäi tyhjäksi – tai oikeastaan täydeksi, koska sodan kokenut sukupolvi säilytti lähes kaiken mahdollisesti tarvittavan. Isä oli kuollut 30 vuotta aiemmin, ja isän hattu oli eteisen hyllyllä kaikki nämä vuodet.
Näyttelyynsä kuvataiteilija Ulla Remes on koonnut rakastavan ja tiiviin perheen eri vaiheista kerrostumia, joista hän installoi nyt epäjohdonmukaisen, värikkään kokonaisuuden pyykki- ja mattotelineen ympärille Ahjon Sysi-saliin. Mukana on yksi seinällinen maalauksia, jotka Ulla Remes on 1980-luvulla vielä lapsuuskodissaan asuessaan työstänyt. Toiselle seinälle levittäytyy monimetrinen paperille maalattu teos, joka syntyi Kolin taiteilijaresidenssissä surun vuodesta, ensimmäisestä äidin kuoleman jälkeen. Kuopiolainen Remes on työskennellyt Pohjois-Karjalassa lukuisissa residenssijaksoissa erityisesti Taiteilijatalo Hupelissa.
https://kuvataiteilijamatrikkeli.fi/taiteilija/ulla-remesUllaremes.net
Avajaiset:9.9.2025 klo: 18-20
Kenelle
Palvelu on tarkoitettu alueiden Pohjois-Karjala ja Joensuu asukkaille.
Toimi näin
Lue lisää
Palvelulla ei ole verkkoasiointikanavia
Avainsanat
Kohderyhmät
Luokat
Järjestäjä
Joensuun Taiteilijaseura ry
Tuottaja organisaatio
Joensuun Taiteilijaseura ry
Hinta
Paikat
Asiointikanavat
Ei asiointikanavia











