Ulkomaisen avioeron merkitseminen väestötietojärjestelmään
Tietoa palvelusta
Ulkomailla myönnetty avioero voidaan merkitä väestötietojärjestelmään ulkomaisen asiakirjan perusteella, esimerkiksi lainvoimaisen tuomioistuimen päätöksen tai väestötietojärjestelmästä saadun otteen perusteella. Tuomioistuimen päätökseen on mahdollista liittää myös Bryssel II a asetuksen 39 artiklan mukainen liite, jolloin päätös ei tarvitse virallista käännöstä.
Kun tieto avioerosta on tallennettu väestötietojärjestelmään, teille lähetetään ote väestötietojärjestelmästä, josta käy ilmi mm. avioero ja sen päivämäärä.
Jos Digi- ja väestötietovirasto ei merkitse väestötietojärjestelmään ilmoittamaasi tietoa, saat siitä päätöksen. Voit hakea Digi- ja väestötietovirastolta oikaisua tähän rekisterimerkintää koskevaan päätökseen 30 päivän kuluessa sen tiedoksisaannista. Päätöksen liitteenä saat ohjeen oikaisuvaatimuksen tekemiseksi.
Ruotsissa asuvat Suomen kansalaiset
Ruotsista tieto avioerosta välitetään virkateitse Suomen väestötietojärjestelmään. Jos henkilö on sekä Suomen että Ruotsin kansalainen, Ruotsi pitää heitä ainoastaan omina kansalaisinaan eikä ilmoita tietoja eteenpäin. Kaksoiskansalaisten täytyy siis itse huolehtia ilmoitusten tekemisestä.
Kenelle
Toimi näin
- Toimita avioeroa koskevat asiakirjat Digi- ja väestötietovirastoon. Jos olet Suomen kansalainen, voit toimittaa asiakirjat myös lähimpään Suomen edustustoon.
- Asiakirjat voi olla tarpeellista laillistaa tai käännättää. Katso lisää mahdollisesta asiakirjan laillistusvaatimuksesta ja käännättämisestä laillistusohjeesta.
Lue lisää
-
Lisätietoa ulkomailla tapahtuneista elämänmuutoksista
Avainsanat
Kohderyhmät
Luokat
Järjestäjä
Digi- ja väestötietovirasto
Tuottaja organisaatio
Digi- ja väestötietovirasto
Hinta
Paikat
Asiointikanavat
-
Digi- ja väestötietovirasto, Joensuu
Digi- ja väestötietovirasto palvelee valtakunnallisesti. Voit asioida sinulle sopivimmassa palvelupaikassa alueesta riippumatta.Joensuun palvelupaikka on avoinna ajan varanneilleKeskiviikko:09:00-16:00Perjantai:09:00-16:00Katso vapaat ajat dvv.fi/ajanvaraus. Voit varata ajan palveluihin, jotka vaativat henkilökohtaista käyntiä.Aina avoinnaMuissa asioissa palvelemme sinua verkossa tai puhelinpalvelussa.Aina avoinnaVaraathan ajan. Ilman ajanvarausta vuoroja on rajoitettu määrä ja jonot voivat olla pitkiä. Emme voi taata, että pääset hoitamaan asiaasi jonottaen.Aina avoinnaAvoinna ilman ajanvaraustaKeskiviikko:09:00-12:00Ilman ajanvarausta voit saada palvelupaikastamme neuvontaa ja jättää meille asiakirjoja. Asiakirjat voit lähettää myös postitse.Aina avoinnaVoit jättää asiakirjoja viraston postilaatikkoon.
Kauppakatu 40
80100 JOENSUUVoit lähettää asiakirjat tähän osoitteeseen postitse.
PL 82
80101 JOENSUU












