/

EtusivuPalvelutAikuisten Taito Käsityökoulu Aiku (ryhmä 2)

Tietoa palvelusta

Syyslukukaudelle 2025 on tarjolla kaksi ryhmää, joiden sisällöt ovat samat. Tavoitteena on oppia erilaisia käsitöitä ja tekniikoita oivaltamisen, vuorovaikutuksen sekä kokeilevan että kyseenalaistavan työskentelyn avulla. Syyslukukausi aloitetaan tutustumalla yllätykselliseen ekoprint-tekniikkaa ja kuvioidaan kangasta ja paperia ekoprint-tekniikalla sekä värjätään villalankoja reaktiiviväreillä huivinkudontaa varten. Ekoprint-tekniikalla kuvioituja papereita ja kankaita hyödynnetään kirjansidonnassa syksyn aikana. Syyslukukauden viimeisellä kerralla tutustutaan perinteisiin joulukäsitöihin mm. himmelitekniikkaan. Muutokset ohjelmaan ovat mahdollisia. Aloituskerta pe 12.9. klo 17–20.30 ja la 13.9. klo 10–13.30. Seuraavat kokoontumiset 10.-11.10. ja 20.-21.11. ja 19.-20.12. Lukukausimaksu 185 € + materiaalit.
Kurssiluokka sijaitsee toisessa kerroksessa. Käytössä on tuolihissi. Kysythän lisätietoja esteettömyydestä Taitokeskus Joensuusta puh. 050 315 6946.

Kenelle

Palvelu on tarkoitettu 18–99-vuotiaille.
Palvelu on tarkoitettu alueen Joensuu asukkaille.

Toimi näin

Palveluun ilmoittautuminen on pakollista. Voit ilmoittautua palveluun Aikuisten Taito Käsityökoulu Aiku (ryhmä 2) verkkopalvelun kautta, puhelimitse tai sähköpostitse. Sähköpostiosoitteesta [email protected] saat lisätietoa palvelusta Aikuisten Taito Käsityökoulu Aiku (ryhmä 2).

Lue lisää

Palvelulla ei ole verkkoasiointikanavia

Ikäihmiset, Kansalaiset
Yleissivistävä vapaatavoitteinen koulutus

Järjestäjä

Vastuu organisaatio
Taito Pohjois-Karjala ry
Tuottaja organisaatio
Taito Pohjois-Karjala ry
Järjestö tai yhteisö

Hinta

Maksullinen
Lukukausimaksu 185 € + materiaalit.

Paikat

Joensuu

Asiointikanavat

Ei asiointikanavia