Johanna Sipilä - Huojujille, Huokailijoille, Kujertajille
Tietoa palvelusta
Johanna Sipilä - Huojujille, Huokailijoille, Kujertajille 1.10-19.10.2025
Johanna Sipilaasuu ja työskentelee Nuuksiossa, Espoossa. Hän on valmistunut kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemiasta, taiteen maisteriksi Aalto-yliopistosta ja opiskellut maalausta kolme vuotta myös Vapaassa taidekoulussa. Sipilän abstraktit öljyvärimaalaukset saavat alkunsa hänen työhuoneensa läheisyydessä sijaitsevissa luonnonmetsissä kulkemisesta ja oleilusta kaikkina vuodenaikoina, hänen omasta liikkeestään ja luonnon liikkeistä, metsissä tehdyistä havainnoista ja ajatuksista. Hän kertoo tavoittelevansa maalaustapahtumassa ja koko taiteentekoprosessissa samaa primitiivisyyttä, ilmavuutta ja villiä vaistojenvaraisuutta kuin luonnossa.Maalausteni syntypaikka on luonnonmetsän rauha ja hiljaisuus. Toisaalta samaan aikaan läsnä ovat ympäröivän maailman brutaalit julmuudet, hämmennys ja epäusko ihmisyyden alennustilasta. Maalaan väriä ja liikettä, pelkoani pois. Maalaus antaa rohkeutta, jota minulla ei sanallisesti ole. Maalaus tulee toisaalta, eri paikasta kuin sanat.
Maalaaminen on minulle turva ja lohtu, toisaalta hauraan itsetunnon armottomin murskaaja. Maalaaminen on muutosvoimaista, toisaalta aika turhaa.Maalaaminen on outoa yksinpuhelua, toisaalta ystävä.
Maalaaminen on umpirehellistä, toisaalta poseerausta puhelimen näytöllä.
Maalaaminen on pakkomielle, toisaalta suurinta iloa. Maalaaminen on merkitysten kieli, toisaalta vain väriä kankaalla. Maalaaminen on hulluutta, toisaalta kaunista sellaista.
Kiitos näyttelyn mahdollistamisesta Otto A. Malmin lahjoitusrahasto, puoliso ja ystävät.
Yhteystiedot: www.johannasipila.comInstagram: jojohannasipila
Avajaiset:### 30.9.2025 klo 18-20
Kenelle
Palvelu on tarkoitettu alueiden Pohjois-Karjala ja Joensuu asukkaille.
Toimi näin
Lue lisää
Palvelulla ei ole verkkoasiointikanavia
Avainsanat
Kohderyhmät
Luokat
Järjestäjä
Joensuun Taiteilijaseura ry
Tuottaja organisaatio
Joensuun Taiteilijaseura ry
Hinta
Paikat
Asiointikanavat
Ei asiointikanavia











