/

EtusivuPalvelutMini Boxing ‑kurssi 5–8‑vuotiaille

Tietoa palvelusta

Lasten nyrkkeily on liikunnallinen, monipuolinen ja hauska harrastus, joka kehittää koko kehoa, mieltä ja sosiaalisia taitoja – liikuntaa, leikkiä ja uusia taitoja turvallisessa ympäristössä. Kurssi on 5-8 vuotiaille.
Harjoituksissa keskitytään perusasioihin, kuten oikeaan nyrkkeilyasentoon, liikkumiseen, lyöntitekniikoihin sekä kehonhallintaan. Tekniikoita harjoitellaan turvallisesti ilman kovaa kontaktia – esimerkiksi pistareihin, säkkiin tai parin kanssa kevyitä ja hallittuja harjoitteita tehden. Mukana on usein myös erilaisia pelejä, koordinaatioharjoituksia ja kehonpainolla tehtäviä liikkeitä, jotka kehittävät lapsen ketteryyttä, tasapainoa ja lihaskuntoa.
Harrastus tarjoaa lapsille fyysisiä hyötyjä, kuten voiman ja koordinaation kehittämistä, mutta myös henkisiä taitoja: keskittymistä, pitkäjänteisyyttä ja itseluottamusta. Ryhmässä toimiminen tukee sosiaalisten taitojen kasvua ja tarjoaa lapselle positiivisen ja kannustavan yhteisön.
Nyrkkeilyssä korostetaan turvallisuutta, reilua peliä ja vastustajan kunnioittamista. Laji antaa lapselle positiivisen keinon purkaa energiaa, kasvattaa itseluottamusta ja rohkeutta sekä tarjoaa onnistumisen kokemuksia, jotka kantavat pitkälle arjessa ja muissa harrastuksissa.

Kenelle

Palvelu on tarkoitettu 5–8-vuotiaille.
Palvelu on tarkoitettu alueen Joensuu asukkaille.

Toimi näin

Palveluun ilmoittautuminen on pakollista. Voit ilmoittautua palveluun Mini Boxing -kurssi 5-8-vuotiaille puhelimitse tai sähköpostitse. Sähköpostiosoitteesta [email protected] saat lisätietoa palvelusta Mini Boxing -kurssi 5-8-vuotiaille.

Lue lisää

Palvelulla ei ole verkkoasiointikanavia

Kansalaiset, Lapset ja lapsiperheet
Liikunta ja urheilu

Järjestäjä

Vastuu organisaatio
013 GYM ry
Tuottaja organisaatio
013 GYM ry
Järjestö tai yhteisö

Hinta

Maksullinen
Kurssin hinta on 80 €.

Paikat

Joensuu

Asiointikanavat