/

EtusivuPalvelutTaito-käsityökoulu Kässä – Käsityön ystäville

Tietoa palvelusta

Taito–käsityökoulu Kässä on iloisen tekemisen ja onnistumisen paikka. Kässä-käsityökoulun opetus on lapsille ja nuorille tarkoitettua taiteen perusopetuksen mukaista, tavoitteellista kädentaitojen opetusta. Käsityökoulusta löytyy oma ryhmä 7-11 vuotiaille ja 12-17 vuotiaille. Käsityökoulussa opitaan käsityön tekemisen vaiheita suunnittelusta valmistukseen ja arviointiin tutustumalla käsityötekniikoihin, -perinteeseen ja materiaaleihin. Kässä järjestää yleisen oppimäärän (500 tuntia) mukaista käsityön taiteen perusopetusta. Opetus voidaan lukea hyväksi myöhemmin ammatillisissa opinnoissa. Opetuksen keskeinen sisältö on käsillä tekeminen, tuotteiden suunnittelu ja valmistus. Tavoitteena on oppia ymmärtämään tekstiili-, esine- ja ympäristökulttuuria, kulttuurien erilaisuutta ja kestävän kehityksen periaatteita. Käsityötaito kehittyy vähitellen onnistumisten ja kasvun myötä. Opetus on lapsille ja nuorille tasolta toiselle etenevää, koulu kestää noin kuusi vuotta.
Yhteiset opinnot 7–11-vuotiaille keskiviikkoisin 2.9. alkaen klo 15:30–17:15. Yhteiset opinnot 12–17-vuotiaille keskiviikkoisin 2.9. alkaen klo 17:30–19:15. Kässän lukukausi alkaa syksyisin syyskuussa ja keväisin tammi-helmikuun vaihteessa, mutta mukaan voi tulla myös kesken lukukauden. Tällöin olethan yhteydessä Taitokeskus Joensuuhun: [email protected] tai osoitteessa Koskikatu 1, 80100 Taitokortteli.
Lukukausimaksu käsikoulussa on 75 € tai 105 €/lukukausi. Lisäksi oppilaat maksavat käyttämänsä tarvikkeet (n. 45–55 €/lukukausi).

Kenelle

Palvelu on tarkoitettu 7–17-vuotiaille.
Palvelu on tarkoitettu alueiden Pohjois-Karjala ja Pohjois-Pohjanmaa asukkaille.

Toimi näin

Palveluun ei tarvitse ilmoittautua. Sähköpostiosoitteesta [email protected] saat lisätietoa palvelusta Taito-käsityökoulu Kässä – Käsityön ystäville.

Lue lisää

Kansalaiset, Lapset ja lapsiperheet, Nuoret
Nuorten harrastukset ja omaehtoinen toiminta, Taiteet, Yleissivistävä vapaatavoitteinen koulutus

Järjestäjä

Vastuu organisaatio
Taito Pohjois-Karjala ry
Tuottaja organisaatio
Taito Pohjois-Karjala ry
Järjestö tai yhteisö

Hinta

Maksullinen
75 € tai 105 €/lukukausi + materiaalit (n. 45–55 €/lukukausi).

Paikat

Heinävesi, Ilomantsi, Joensuu, Juuka, Kitee, Kontiolahti, Lieksa, Liperi, Nurmes, Outokumpu, Polvijärvi, Rääkkylä, Tohmajärvi

Asiointikanavat