/

EtusivuPalvelutVih­ki­mi­nen sekä avio­lii­ton re­kis­te­röinti

Tietoa palvelusta

Vihkiminen voi olla siviilivihkiminen tai kirkollinen vihkiminen. Siviilivihkimisiä teemme me sekä käräjäoikeus. Kirkollisia vihkimisiä tekevät evankelis-luterilainen ja ortodoksinen kirkko sekä tietyt rekisteröidyt uskonnolliset yhdyskunnat.

Vihimme samaa tai eri sukupuolta olevat parit avioliittoon palvelupaikassamme eli maistraatissa avioliittoasetuksen vihkikaavan mukaisesti. Vihkijänä on henkikirjoittaja tai julkinen notaari. Vihkiminen on maksutonta virka-aikana maistraatissa. Voitte pyytää vihkimistä myös muualla, esimerkiksi omassa juhlapaikassanne. Tällöin vihkiminen on maksullista.

Vihkimisen ehtona on, että avioliiton esteet on tutkittu. Pyytäkää avioliiton esteiden tutkintaa hyvissä ajoin, mutta aikaisintaan 4 kuukautta ennen vihkimistä.

Tilaisuudessa täytyy olla vähintään kaksi 15 vuotta täyttänyttä todistajaa. Voitte tuoda omat todistajat, jotka voivat olla esimerkiksi ystäviä tai perheenjäseniä. Tarvittaessa voimme järjestää kaksi todistajaa virastosta. Vihkimisessä parin täytyy todistaa henkilöllisyytensä vihkijälle.

Avioliitot, jotka on solmittu uskonnollisissa yhdyskunnissa tai käräjäoikeuksissa, rekisteröidään väestötietojärjestelmään Digi- ja väestötietovirastossa. Rekisteröimme avioliitot vihkijän tekemän ilmoituksen perusteella.

Kenelle

  • Ennen avioliittoon vihkimistä on tutkittava avioliiton esteet.
  • Todistus avioliiton esteiden tutkinnasta on annettava vihkijälle ennen vihkimistä.
  • Vihkiparin täytyy todistaa henkilöllisyytensä vihkijälle ennen vihkimistä.

Toimi näin

  • Pyytäkää ensin avioliiton esteiden tutkintaa verkkopalvelussamme . Todistus on voimassa 4 kuukautta antopäivästä.
  • Varatkaa aika vihkimiseen sähköisessä ajanvarausjärjestelmässämme. Ajan voi varata myös soittamalla, sähköpostitse tai käymällä palvelupaikassamme.

Lue lisää

Kansalaiset
Pari- ja monisuhde

Järjestäjä

Vastuu organisaatio
Digi- ja väestötietovirasto
Tuottaja organisaatio
Digi- ja väestötietovirasto
Valtio

Hinta

Ilmainen
Vihkiminen Digi- ja väestötietovirastossa on maksutonta virka-aikana.

Vihkimisestä virka-ajan ulkopuolella on sovittava erikseen vihkijän kanssa. Vihkiminen Digi- ja väestötietoviraston ulkopuolella on maksullista virka-aikana tai virka-ajan ulkopuolella. Lisäksi peritään vihkijän matkakulut.

Paikat

Heinävesi, Ilomantsi, Joensuu, Juuka, Kitee, Kontiolahti, Lieksa, Liperi, Nurmes, Outokumpu, Polvijärvi, Rääkkylä, Tohmajärvi

Asiointikanavat

  • Asiointipiste Juuka

    Juuan kunnantalon asiointipiste toimii myös Kelan ja maistraatin yhteispalvelupisteenä.
    Juuan kunnan internetsivut
    Maanantai:09:00-11:00, 12:00-15:00
    Tiistai:09:00-11:00, 12:00-15:00
    Keskiviikko:09:00-11:00, 12:00-15:00
    Torstai:09:00-11:00, 12:00-15:00
    Perjantai:09:00-11:00, 12:00-15:00
  • Áššehasbálvalus

    Digi- ja väestötietoviraston saamenkielinen palvelupuhelin

    Tiistai:09:00-11:00
    Puhelin
    Puhelu ja jonotus maksavat soittajan oman operaattorin sopimuksen mukaisen paikallisverkko- ja matkapuhelinmaksun verran.
    +358 29 553 9262
  • Avioliittoasioiden puhelinpalvelu

    Numerosta saat palvelua avioliiton solmimiseen liittyvissä asioissa.
    Maanantai:09:00-15:00
    Tiistai:09:00-15:00
    Keskiviikko:09:00-15:00
    Torstai:09:00-15:00
    Perjantai:09:00-15:00
    Puhelin
    Puheluista ja jonotuksesta peritään soittajan oman operaattorin sopimuksen mukainen paikallisverkko- ja matkapuhelinmaksu.
    +358 29 553 5690
  • Digi- ja väestötietovirasto, Joensuu

    Digi- ja väestötietovirasto palvelee valtakunnallisesti. Voit asioida sinulle sopivimmassa palvelupaikassa alueesta riippumatta.
    Katso tapaamista vaativat palvelut
    Joensuun palvelupaikka on avoinna ajan varanneille
    Keskiviikko:09:00-16:00
    Perjantai:09:00-16:00
    Katso vapaat ajat dvv.fi/ajanvaraus. Voit varata ajan palveluihin, jotka vaativat henkilökohtaista käyntiä.
    Aina avoinna
    Muissa asioissa palvelemme sinua verkossa tai puhelinpalvelussa.
    Aina avoinna
    Varaathan ajan. Ilman ajanvarausta vuoroja on rajoitettu määrä ja jonot voivat olla pitkiä. Emme voi taata, että pääset hoitamaan asiaasi jonottaen.
    Aina avoinna
    Avoinna ilman ajanvarausta
    Keskiviikko:09:00-12:00
    Ilman ajanvarausta voit saada palvelupaikastamme neuvontaa ja jättää meille asiakirjoja. Asiakirjat voit lähettää myös postitse.
    Aina avoinna

    Voit jättää asiakirjoja viraston postilaatikkoon.

    Kauppakatu 40
    80100 JOENSUU

    Voit lähettää asiakirjat tähän osoitteeseen postitse.

    PL 82
    80101 JOENSUU
  • Kesälahden asiointipiste

    Kesälahden asiointipiste tarjoaa kuntalaisille kaupungin palveluiden lisäksi Kelan ja DVV:n avustavia palveluja sekä digitukea.
    www.kitee.fi
    uudenvuodenpäivä
    Poikkeuksellisesti 1.1.2027
    Suljettu
    pitkäperjantai
    Poikkeuksellisesti 26.3.2027
    Suljettu
    2. pääsiäispäivä
    Poikkeuksellisesti 29.3.2027
    Suljettu
    vappu
    Poikkeuksellisesti 1.5.2027
    Suljettu
    helatorstai
    Poikkeuksellisesti 6.5.2027
    Suljettu
    juhannusaatto
    Poikkeuksellisesti 25.6.2027
    Suljettu
    itsenäisyyspäivä
    Poikkeuksellisesti 6.12.2026
    Suljettu
    jouluaatto
    Poikkeuksellisesti 24.12.2026
    Suljettu
    joulupäivä
    Poikkeuksellisesti 25.12.2026
    Suljettu
    tapaninpäivä
    Poikkeuksellisesti 26.12.2026
    Suljettu
    Asiointipisteen kesäsulku 6.7.-26.7.2026
    Maanantai:10:00-12:00, 13:00-15:00
    Keskiviikko:10:00-12:00, 13:00-15:00
    Perjantai:10:00-12:00, 13:00-15:00
    Puhelin
    040 105 1000
    +358 40 105 2222

    Kesälahden kirjasto

    Pyhäjärventie 3
    59800 KESÄLAHTI

    Kesälahden kirjasto

    Pyhäjärventie 3
    59800 KESÄLAHTI
  • Kiteen kaupungin asiointipiste

    Kiteen asiointipiste tarjoaa kuntalaisille kaupungintalon palveluiden lisäksi Kelan ja Digi- ja väestötietoviraston neuvonta- ja välityspalveluita.
    www.kitee.fi
    Asiointipisteen kesäsulku 6.7.-26.7.2026
    Maanantai:09:00-11:00, 12:00-15:00
    Tiistai:09:00-11:00, 12:00-15:00
    Torstai:09:00-11:00, 12:00-15:00
    Perjantai:09:00-12:00

    Kiteen kaupungintalo

    Kiteentie 9-11
    82500 KITEE

    Kiteen kaupungintalo

    Kiteentie 9-11
    82500 KITEE